"Pakeminen voi tuottaa vaikeuksia..." G.B sanoi. "Tai sitten täytyy keksiä suunnitelma." hän ehdotti. "Olet oikeassa. Mutta mietitään sitä illan tullen. Silloin on pimeää, eikä vartiointikaan ole niin raskasta." Vastasi Rocketo. Molempia kuvotti. Kamakirihan oli yhteydessä Hougeniin, eikä G.B ja Rocketo olleet niin tärkeitä panttivankeja kuin Gin...Ei, mutta heidän täytyi säilyttää rohkeutensa ja paettava. Lopulta he nukahtivat. "Mitä?!" G.B hätkähti hereille. "Sshh!" Rocketo hiljensi hänet. Nyt oli jo pimeä. Rocketo oli jo ilmeisesti päässyt ylös. "Pääsetkö ylös?" Rocketo kysyi G.B:tä. G.B katsahti kylkeensä. Se näytti jo paremmalta. " Enköhän." G.B alkoi ponnistaa itseään ylös. Rocketo auttoi häntä puskemalla. G.B piti pitää hampaita yhdessä, ettei huutanut kivusta. "Koskeeko kovasti?" "Ei,mutta kiitos avusta." Juuri silloin hän tunsi kauhean tuskan raastavan koko kehonsa läpi. G.B kumarsi päätään maahan päin ja alkoi hengittää kiivaammin. Rocketo kuuli sen. " Oletko nyt aivan varma, että pystymme lähtemään tänään?"  "Ei, tämä johtuu vain..." G.B hengähtää syvään ja lopettaa läähättämisen. ..."Siitä että minua jännittää." Hän tiesi että saattaisi menettää tajuntansa, sillä Kamakiri puri häntä niin pahasta kohti kaulaa, että tuskin pystyy hengittää. Ja muutenkin kyljessä on pienimuotoinen ruhje, mutta se ei ollut paha. " Mutta G.B, sinä olet loukkaantunut. Me voimme lähteä yhtähyvin huomennakin, ja..." G.B keskeytti hänet. Hän mietti. Huomenna. Huomenna! Ei tiedä mitä Kamakiri keksii meille. He voivat vaikka kiristää Weediä. " Ei, lähdetään nyt. Jos olet laatinut suunnitelmankin, mikä estää meitä lähtemästä! " G.B vastusteli. " Ymmärrän. No niin, olen siis laatinut suunnitelman. Se menee näin: näetkö tuolla nurkassa tuon aukon? Toinen meistä menee sitä kautta tämän luolarakennuksen taa. Se joka menee, pitää siellä jotain kuuluvaa ääntä. Kun sinä tai minä kuulemme Kamakirin ja hänen laumansa tulevan kohti, täytyy lähteä niin kovaan juoksuun, kuin ikinä pääsee. Luolassa oleva lähtee vasta silloin kun on varma,ettei vihollisia ole lähettyvillä. Tilasi vuoksi sinun kannattaa lähteä vasta viimeiseksi."  G.B mietti. Lopulta hän nyökkäsi. " Mutta entä jos suunnitelmasi ei toimi? "  "No sitten... No mutta tämä on ainoa keino! Vaikka se ei toimisikaan, meillä ei ole muita mahdollisuuksia paeta. Vai onko sinulla, G.B? "  " Kokeillaan tuota..." G.B vastasi, kuin olisi halolla päähän lyöty.